fbpx

Valmennus

Urheiluvalmennus on ollut aina selkeä ammattivalinta. Muistelen, että ensimmäiset valmennuksenomaiset ohjaamiset ovat tapahtuneet about 1995 Kuopion Karateseuran lasten alkeiskurssien mukana. Sen jälkeen askelmerkit ovat olleetkin selvät, mutta itse polku mutkikas.

Urheiluakatemia

Olympiakomitealla oli vuonna 2014 toiminnan kehittämiseen liittyvä projekti taitojen oppimisen ja opettamisen “taitovalmennuksen” parissa. Siitä alkaen olen ollut mukana toiminnassa. Urheiluakatemian toiminaan kuuluu hieman laskentatavasta riippuen yli 300 urheilijaa, yli 15 eri valmennusryhmää, urheiluluokka 7-9 toimintaa, nuoria Top talentteja, olympiakomitean tukiurheilijoita sekä mäkihypyn maajoukkuetoimintaa.

Työkuva on hieman elänyt vuosien varrella, mutta on mm tälläista. Urheiluluokkien taito- ja perusominaisuuksien kehittämistä. Nostotekniikoiden opettamista. Toisen asteen taitovalmennuksen toteuttamista eri lajiryhmille. Valmentajien ja muiden asiantuntijoiden sparrausta. Olosuhteiden ja välineistön kehittämistä. Huippuprosessien tarkastelua ja tukemista. Talent urheilijoiden fysiikkavalmennuksen sparrausta ja ohjelmointia. Testaustoiminnan toteuttamista, kehittämistä ja koordinoimista. Vammariskien kartoittamista. Tukiharjoittelun suunnittelua. Kestävyysprofiilin ja voima-nopeusprofiilin määritystä. Ja mitä vielä… rv, maksimi, hypertrofia.

Olen valmennustyössäni päässyt kohtaamaan urheilu-uran huippuvaiheessa olevia urheilijoita. Näissä prosessissa mukanaolo on yleensä jonkin hyvin harkitun osa-alueen kehittäminen. On ollut huikeaa ja opettavaista olla mukana mm. Antti Ruuskanen, Liisa Lilja, Joel Naukkarinen ja Ilkka Herola valmennuksessa pienellä panoksella osana suurempaa kokonaisuutta.

Team China mäkihyppyprojektin fyysinen valmentaja 体能教练

Team China projekti on jotain käsittämättömän poikkauksellista. Olen erittäin onnekas, että pääsin mukaan kyseiseen projektiin. Kiinan olympiakomitea rakentaa siis mäkihyppyjoukueen Pekingin 2022 talviolympialaisiin.

Tehtävästä tekee haastavan se, että 15-18 vuotiaista tytöistä ja pojista, jotka eivät ole koskaan nähneet lunta tai olleet suksien päällä pitäisi kehittää kansainvälisen tason urheilijoita noin 4 vuodessa. Toki projektiin valikoituneet urheilijat ovat lahjoiltaan ja ominaisuuksiltaan poikkeuksellisen lahjakkaita ja valikoituneita. Myös projektin resurssit ovat riittävät. Koska aika juoksee, tarvitsee harjoittelun ja kokonaisuuden laadun olla huipussaan. Varsinkin tässä projektissa jokaisen harjoituksen suunnittelu, valmistautuminen, laatu, energia, yksilöllisyys, palaute, opettaminen ja myös henkilökohtainen kehittyminen korostuu. Ammatillisesti tämä on huikea mahdollisuus.

Minimaajoukkue

Minimaajoukkuetoiminta on lentopalloguru Jouni “DON ” Parkkalin innoittama nuorten lentopallon ja henkisen kasvun projekti. Näitä kahden vuoden projekteja on kertynyt aika reippaasti 2000 luvun alusta alkaen. Pääsiäisenä en ole ollut kotona sitten 90-luvun. Leiripaikkoina on ollut Piispala, Tanhuvaara, Kisakallio, SantaSport, EuroCamp Italia, Porec Kroatia.

Projekti pyörii tietysti lentopallon ja yleisen liikunnallisuuden parissa. Tärkeitä teemoja ovat myös ravitsemus, käytös, liikunnallinen elämäntapa, tavoitteet ja niiden eteen ponnistelu. Ryhmähenki, yhdessä tekeminen, kisailut ja pelit kentän ulkopuolella, siitä se Minimaajoukkuehenki syntyy! Tämä kokonaisuus on aika samantyylinen, mitä nyt lajiliittojen yläkoululeiritys on lähtenyt tekemään. Ehkä pärjäämme paremmin pehmeiden arvojen ja perheen yhdistämisessä projektiin. Se urheilu onnistuu varmasti molemmilta. Ei mitään yläkoululeiritykseltä pois… edustanhan sitä itsekin. Huikeaa on ollut myös seurata naisten maajoukkueen pelejä, koska mukana on aina Minari pelaajia 🙂

Seuravalmennus

Seuravalmennus on ollut hieman mysteeri tässä vuosien varrella. Olenko seuravalmentaja vaiko en? Monenlaisia pieniä tai pidempiä valmennusjaksoja on pidetty sekä erilaisia koulutuksia järjestetty. Kaikki tietysti pyörii monipuolisemman liikkeen, vammojen ennaltaehkäisyn tai suorituskyvyn parantamisen ympärillä. Tähän saakka on ollut aika mielekästä vain olla “freelancer” näissä ympyröissä siellä seurakentällä. Olen mielelläni mukana erilaisissa selkeissä kokonaisuuksissa, teemoissa, aikaan sidotuissa projekteissa, koulutuksissa tai talentti/top urheilijoiden fysiikkaa parantamassa. Mikäli vain aikaa olisi enemmän…

InnoSport

Tämä firmamme toi vuonna 2006 nettiin urheiluvalmennuksen sisältöjä, videoita, harjoitteita ja työkaluja. Taisi vaan käydä niin, että olimme 15 vuotta etuajassa ja väärin ymmärrettyjä. Seurakentälle ajatus upposi, koska tässä ratkaistiin kentän arkisia haasteita. Järjestöjen kanssa sitten painittiin sääntöjen rajamailla ja välillä ulkopuolellakin. Tekisi mieli sanoa, että kaikkea paskaa ja idioottia olen järjestöpuolella nähnyt, mutta sanotaan nyt näin, että 2020 luvulla tilanne näyttää hieman paremalle.

<!– koodiakin on joskus pitänyt ymmärtää –>

1 <!DOCTYPE html>
2 <html lang="FI">
3 <head>
4  <meta charset="utf-79">
5  <meta name="description" content="Perushöttöä on tullut kirjoitettua" />
6  <meta NAME="ROBOTS" CONTENT="INDEX, FOLLOW, SOMESSA">
7  <meta name="keywords" content="WordPress, cPanel, WHM, NameCheap, DNS, sql," />
8   <title>There is allways room at the top</title>
9    <link rel="stylesheet" href="style-is-black.css">
10    <script src="script.js"></script>
11 </head>
12  <body>
13    <div>
14  <h1> 😳🤓 </h1>
15    </div>
16  </body>
17 </html>